keskiviikko 23. marraskuuta 2016

Saiga 10 viikkoa

Viikko on taas vierähtänyt eteenpäin ja paljon on tapahtunut! Saigalla vaan vauhti kasvaa ja nyt Islakin on jo hyväksynyt, että tämä karvamato on kai tullut jäädäkseen, joten parempi ottaa siitä ilo irti. Isla osaa leikkiä tosi nätisti, mutta samaa ei voi sanoa Saigasta. Ei mitään järkeä vielä sen touhuissa ja hyvä kun ei seinää päin juokse. :D
      Vauhtisesta luonteestaan huolimatta Saiga osaa jo tosi kiltisti istuen odottaa ruokaansa ja syö vasta luvan saatua. Ruuan vaihdoin nyt Acana pentunappulaan kasvattajalta saadun ruuan loputtua. Toivotaan, että tämä sopisi!
n. 25cm, n. 3,02kg
(Niin huono valo kaikkialla, että kuvan laatu on tätä....)
Saiga on mukavan ulospäinsuuntautunut ja kaikki ihmiset tervehditään aina häntä vispaten. Ulkoilukin sujuu tosi hyvin ja rohkealla asenteella. Luulempa että kohta pitää alkaa jo vähän hillitsemään tuota vauhtia hihnassa. Myöskin kaikkien ihmisten tervehtiminen ei olisi suotavaa. Olen tosi iloinen, ettei Saiga ole kuitenkaan autoista ollenkaan kiinnostunut ja se pysyy (vielä.. :D) hyvin vapaanakin.
Ei olla vielä pahemmin mitään tiettyä treenattu, mutta istuminen sujuu hyvin ja tosiaan ruokaa osaa jo kiltisti odottaa ilman erillistä käskyä. Eniten olen keskittynyt tuohon yksin jäämiseen ja tuntuu, että mennään jo parempaan suuntaan!

keskiviikko 16. marraskuuta 2016

Saiga 9 viikkoa


Saiga on nyt 9 viikkoinen ja on ollut täällä nyt neljä päivää. Maanantaina tuli ikää tasan 2 kuukautta. Mittasin ja punnitsin Saigan tänään ja korkeus oli n. 24cm ja painoa n. 2,6kg. En osaa itse yhtään arvioida, minkä kokoinen koira tulossa, mutta itse toki toivoisin mielummin vähän isoa kuin pientä, koska Islakin on niin iso.
      Kotiutuminen on sujunut hyvin ja täällä uskalletaan vetää jo sellaista rallia että oksat pois! Ollaan käyty myös vähän katselemassa maailmaa ja monet tutut ovat käyneet täällä Saigaa katsomassa. Isla ei vieläkään ole ottanut pahemmin kontaktia, mutta Saiga onneksi antaa sen olla rauhassa. Mitä nyt joskus toiveikkaana yrittää kokeilla, jos maitoa heruisi.. :D
Saiga 2kk
Käytiin esimerkiksi Sportti Hurtan 2v syntymäpäivillä ja Saiga paineli sisään kuin omistaisi koko paikan. Ei pelottanut yhtään ja meni uima-altaallekin ihan itse. Olisi luultavasti hypännytkin sinne, jos ei olisi ollut hihnassa. Mielenkiinnolla sitten katseli, kun Isla, Ruffe ja Leevi ui.
Käytiin myös Itiksessä hakemassa pentuaitaus ja ei edes ruuhkainen kauppakeskus hetkauttanut pientä pentua. Niin rohkea tapaus!
Ainut "ongelma" on ollut yksin jääminen. En voi hetkeksikään jättää yksin aitaukseen ilman, että kiljuminen alkaa. Toivon, että tämäkin loppuu ajan kanssa, kun tajuaa ettei huutamalla mitään saavuta. :) Yöt on nyt sujunut jo paremmin.

sunnuntai 13. marraskuuta 2016

Perheenlisäystä!

Toinen koira on pyörinyt mielessä jo jonkun aikaa ja olen miettinyt asian hyviä ja huonoja puolia paljon. Syyskuussa sitten syntyi pentue, mikä herätti kiinnostuksen heti, tai olin oikeastaan jo astutuksen jälkeen kiinnostunut. Asun vielä vanhempieni luona, joten en uskonut saavani lupaa toisen koiran hankkimiseen vielä täällä asuessani, mutta otin asian kuitenkin puheeksi. En saanut lupaa hankintaan, mutta sain luvan kysellä pennuista ja ne olivatkin sillä hetkellä jo käytännössä varattuja.
n. 6vko
Käytiin kuitenkin Gabin kanssa katsomassa pentuja Elinan luona niiden ollessa noin 6 viikkoisia. Olivat todella reippaan oloisia sheltinalkuja! Vierailun jälkeen hyväksyin sen, että en tuosta pentueesta tule koiraa nyt saamaan, mutta toisin kävi. Peruutuksen vuoksi yksi pentu vapautuikin ja se valittiin minulle. Tänään tämä ihanuus saapui tänne! Viralliselta nimeltään Taikapennin Casablanca ja kutsumanimeksi tuli Saiga.
Kotimatka sujui hyvin ja Saiga istui ja makoili sylissä ulisematta. Vähän tuli kyllä pahoinvointia autossa. Kotona talo tutkittiin rohkeasti ja tarkasti eikä uudet koiratkaan jännittänyt. Isla jätti Saigan täysin huomioimatta, mutta Elvis suhtautui positiivisen kiinnostuneesti. Illalla täällä kävi myös Pekka ja Saara Soran ja Novan kanssa eikä Saiga ollut ihmisistä eikä koiristakaan moksiskaan. Novan kanssa olisi halunnut jo leikkiäkkin.

Innolla odotan, mitä tulevaisuus tuo meille tullessaan! ♥

sunnuntai 11. syyskuuta 2016

ALO Rally-tokokilpailu 11.9.2016

Ja taas kisaamaan! :) Vielä kaksi viikkoa sitten ajattelin, että tässähän on vielä hyvin aikaa treenata omia epävarmuuksia pois, mutta se aika meni ihan hujauksessa eli parina edellisenä päivänä treenaamiseksi meni. Mistä saisi enemmän motivaatiota treenata itsenäisesti...! Onneksi Isla on ihan kisavalmis jo muuten, mutta on ne tietyt asiat, mitä pitäisi jaksaa treenata enemmän. Lähdin kuitenkin luottavaisin mielin liikenteeseen, vaikka Isla on käynyt ihan ylikierroksilla viimepäivinä ja tiesin, että huutamista on siis edessä.
Rataantutustumisessa ehdin jo hetken iloita, kun näin hitaasti kyltin, koska oletin ettei puolestaan juosten kylttiä olisi, mutta siellähän sekin tottakai oli. Ja vielä pujotellen, pahin viholliseni! Pujottelukartiot olivat vieläpä todella lähekkäin eli isoille koirille todella haastavaa. Muuten rata näytti ihan mukavalta, mutta tämä viimeistään vakuutti siitä, että -3 haukkumisesta tulee menemään. :D
     Tällä kertaa oli häkki mukana, joten odottelu meni mukavasti. Ei sillä, että Islalla sen kanssa ikinä ongelmia olisikaan. Paikalla oli myös tuttuja ja Isla oli aivan onnessaan, kun Gabi oli tullut Leevin kanssa katsomaan kisoja. Isla ei ole Leeviä nähnyt niin pitkään aikaa, että jälleennäkemisen riemu oli suuri!
Niin mukavaa työskentelyä! Energiataso kyllä näkyi, mutta ei mennyt kamalaksi ennakoimiseksi ja arvailuksi, mitä Isla on treeneissä nyt paljon tehnyt. Korvat oli mukana, mutta niin oli myös suu. En  nyt edes yrittänyt hyssytellä, koska Isla olisi saattanut mennä siitä turhaan paineisiin. Mielummin nyt tällaista iloista työskentelyä ja treeneissä sitten harjoitellaan ahkerasti (!!) hiljaista työskentelyä.
     Pujottelusta tuli vain -1 kontrollin puutteesta, joka oli helpotus! Yhdestä vinoudesta -1, ja yksi -1 tvä, koska Isla harhaili turhan kauas (korjasi onneksi asennon todella hienosti). Ja tottakai se -3 kokonaisvaikutelmasta haukkumisen takia. Ainoat vähän harmittamaan jääneet miinukset oli 360 vasempaan kyltiltä -1 Kontr ja -1 OV. Isla osaa sen niin hienosti ja se on meille todella varma liike, mutta joku ei nyt mennyt nappiin. En ihan osaa sanoa, mistä toinen miinus tuli, mutta toisen näkee videolta kyllä selkeästi. Muutenkin ehkä tuollaisia "turhia" pieniä virheitä paljon, mitkä treenaamalla saisi helposti pois, mutta hyvä fiilis oli jälkeenpäin! Pisteitä kertyi 92/100 ja RTK1! 

Avoin luokka kutsuu, iik!

perjantai 26. elokuuta 2016

Koirakysely

Tällaisia kyselyitä tuli täyteltyä paljon vuosia sitten, mutta nyt kun silmiin osui koira-aiheinen sellainen, en voinut vastustaa! :D Joten tässä sekalaista tietoa Islasta.

BASICS

Koirasi nimi? 
  - Isla
Koirasi virallinen nimi? 
  - Taikapennin Tango
Ikä? 
  - 3,5v
Sukupuoli? 
  - Narttu
Rotu/rodut? 
  - Shetlanninlammaskoira
Turkin väri? 
  - Soopeli valkoisin merkein
FOOD, SLEEP & FRIENDS

Kuinka monesti päivässä koirasi syö? 
  - Yhden kerran illalla.
Lempiherkku? 
  - Dentastixit :D
Pyydätkö koiraasi istumaan tai odottamaan tms. ennen kuin annat ruuan? 
  - Isla saa syödä vasta, kun sanon "Ole hyvä". Yleensä se istuu lupaa odottaessa. 
Koirasi lempipaikka nukkua? 
  - Mun sänky tai sängyn alla.
Tuleeko koirasi toimeen kaikkien koirien kanssa? 
  - Tulee toimeen niin kauan, kun mennään Islan säännöillä, eli toinen koira pysyy siitä kaukana. Jos joku tulee liian lähelle ilman lupaa, Isla ärähtää.
Onko koirallasi jotain suosikkikoirakaveria? 
  - Clio on kai ehdoton suosikki, mutta läheisiin kavereihin kuuluu myös Elvis, Nova, Sora, Jade, Nemo, Ruffe ja Leevi.
Onko koirasi enemmän yhden ihmisen koira vai koko perheen luonteeltaan? 
  - Yhden ihmisen, mutta Islalla on myös muutamia suosikki-ihmisiä perheen ulkopuolella.
LIFE TROUBLES

Pelkääkö koirasi jotain? Mitä? 
  - Lapsia ja ilotulituksia.
Onko koirasi paukkuarka? 
  - On! Ukkosta ei kuitenkaan pelkää.
Allergioita? 
  - Ei ole ilmennyt.
Eroahdistusta? 
  - Ei. Isla jää sänkyyn tyytyväisenä makaamaan, kun itse joudun aamulla nousemaan ja lähtemään kouluun... :D
Onko koirallasi joitain huonoja tapoja? Mitä? 
  - Asioille haukahtelu ja ruuan hotkiminen.. Lasketaanko ne huonoiksi tavoiksi? :D
Onko koirasi ollut leikkauksessa? 
  - Ei
TRICKS & FUN

Harrastatko tai oletko harrastanut koirasi kanssa koiralajeja? 
  - Rally-tokoa!
Oletko käynyt koirasi kanssa match show-kilpailuissa? 
  - Joskus käydään, kun sellainen osuu tarpeeksi lähelle.
Entä virallisissa kilpailuissa? Missä lajeissa? 
  - Rally-tokossa.
Jos koirasi on rekisteröity, käytkö näyttelyissä koirasi kanssa? 
  - Vielä en ole käynyt, mutta kerran täytyy ainakin käydä näyttelyssä pyöräyttämässä.
Erikoisin temppu, jonka koirasi osaa? 
  - Isla osaa paljon temppuja, mutta myös tehdä paljon eri asioita käskystä. Erikoisin temppu on kai potkuhyppy seinää/mua vasten. Mutta Isla osaa myös esim käydä pissalla/kakalla käskystä. :D
Koirasi lempitemppu? 
  - "Kerjää", eli Isla nousee istumaan vain takajaloilleen. Sitä tarjotaan joka välissä..
OWNER

Kuinka mones omistamasi koira uusin koirasi on? 
  - Ensimmäinen.
Rotu, josta unelmoit? 
  - Valkoinenpaimenkoira, mutta se ei ole vielä millään tapaa realistinen unelma enkä tiedä tuleeko koskaan olemaankaan.
Haluaisitko harrastaa jotakin koiralajia, jota et tällä hetkellä pysty? 
  - Haluaisin päästä kokeilemaan paljon kaikkia erilaisia lajeja!
Mitä arvostat eniten koirassa? 
  - Saako sanoa kaikkea? :D No ehkä eniten sellaista yleistä läsnäoloa ja yhteenkuuluvuutta.
Mikä on mielestäsi tärkein asia, joka jokaiselle koiralle tulisi opettaa? 
  - Perustottelevaisuus, tottakai!

keskiviikko 17. elokuuta 2016

ALO Rally-tokokilpailu 16.8.2016

Eilen oli sitten ne kauhulla odotetut toiset kilpailut. Teki vielä edellisenä iltanakin mieli perua, koska pelkäsin toista samanlaista nuuskusuoritusta ja Islan tassu ei vielä ole täysin parantunut lasinsirun jäljiltä. Isä oli kuitenkin tullut mökiltä kotiin käytännössä vain viemään meidät kisoihin, joten en sitten kehdannut mennä perumaan, kun autokyydinkin olin jo hommannut. Kauhulla kohti Porvoota siis!
Kisaradan nähtyä jännitys lähti. Rata näytti juuri meille sopivalta ja tuomarikin oli tuttu epävirallisista kisoista. Tiesin, että Islan osaamisen kanssa ei tulisi mitään ongelmia ja paikkakin oli keinonurmellinen kisahalli, eli Islalle tutuin ympäristö. Oltiin taas kuitenkin viimeisten joukossa, 20 kilpailijasta 17., joten pelkäsin hajujen vievän Islan jälleen mukanaan.. :D Enkä omista vieläkään häkkiä tai tajunnut jättää Islaa autoon, joten se joutui odottelemaan ja tylsistymään muiden kisaamisen ajan.
Turhaan menetin heti luottamuksen koiraan ensimmäisten kisojen perusteella!! Isla teki kaiken niin hienosti ja sujuvasti, että radan jälkeen ensimmäinen ajatus oli, että itse olisin kävellyt jonkun kyltin ohi vahingossa. :D Näin ei onneksi kuitenkaan käynyt. Olen kyllä nyt niin tyytyväinen koiran jaksamiseen ja innokkaaseen tekemiseen. Edes pujottelussa ei haahuiltu kauas, vaan katse oli siellä missä pitääkin.
      Kuvaaja myöhästyi hieman lähdöstä, joten ensimmäistä kylttiä ei näy videolla. Siitä saatiin -1 nuuhkimisesta, koska Isla lähtee käyntiin aina vähän viiveellä. Täyskäännöksen oikeaan taisin itse mennä suorittamaan hieman väärään kohtaan (tai näin ainakin tulkitsin?) ja siitä -1 ohjaajavrihe, 6. kyltillä -1 nuuhkimisesta, 8. kyltillä oli niin hauskaa, että haukuttiin -3 pisteen verran, 10. kyltillä -1 talutinvirheestä (en ole ihan varma, mistä se tuli. Ehkä tuo pieni nykäys?) ja maalissakin piti vielä nuuhkia -1 pisteen verran :D Tämä tekee siis 92/100 pistettä ja tällä tuloksella yllettiin kolmannelle sijalle!

Tästä on hyvä lähteä jatkamaan. Lähinnä nyt vaan tuolle Islan nuuhkimiselle täytyy alkaa tekemään jotain, koska eivät nämä radat tästä lyhene, joten keskittymistä tarvitaan lisää. :) Haukkuminen myös kuriin!

keskiviikko 10. elokuuta 2016

ALO Rally-tokokilpailu 10.8.2016

Tänään vihdoin koitti the päivä, eli pääsin ensimmäistä kertaa virallisesti kisaamaan! Kyseessä oli Lauttasaaren koirakerhon järjestämät kisat ja kilpailu oli vain alokasluokkalaisille. Jännitin ihan hirveästi, vaikka Isla kehittyy koko ajan paremmaksi ja paremmaksi ja oltiin maanantaina kisatreeneistä vedetty täydet pisteet. Olen vain sellaista piruja seinille maalaavaa tyyppiä..! Huono onnihan meitä seurasi ja matkalla kisapaikalle Isla onnistui astumaan lasinsirun päälle ja sai pienen haavan anturaansa... Onneksi se ei lopulta vaikuttanut menoon mitenkään!
Fiilikset radasta oli melko hyvät. Epäilystä herätti juosten suoritettava spiraali, koska ei olla juostessa seuraamista treenattu pahemmin ollenkaan ja käännöksissä Isla ajautuu helposti liian kauas. Toiseksi ongelmaksi heti huomasin paljon haukahduksia aiheuttavat kyltit (koira eteen, saksalainen, liikkeestä maahan). Tavoite oli kuitenkin saada 90 tai enemmän pisteitä. Oltiin viimeisenä suorittamassa (10.) ja vaikka muiden suoritukset menivätkin hujauksessa, pelkäsin Islan olevan jo kyllästynyt odottelemaan.
Seuraaminen ja yleinen keskittyminen oli kaukana treenien tasosta, mutta olin silti siinä uskossa, että meillä olisi mennyt paremmin. Pisteitä saatiin 89/100, joka oli siis alle tavoitteen. Miinusta sateli puutteellisesta yhteistyöstä peräti viideltä eri kyltiltä (5×-1), epätarkasti suoritetusta liikkeestä (-1), kontrollin puutteesta (-1) ja yhdestä talutinvirheestä (-1). 
      Aluksi ajattelin, että noh tekihän se Isla aika löntystellen osittain, mutta videon katsottuani olin ihmeissäni. Ensimmäisellä kyltillä en tuomarin mielestä pysähtynyt Islan viereen, en tiedä mitä tein väärin vasemmassa käännöksessä (sain siitä yhteensä -2) ja miten juoksussa ja spiraalissa on muka puutteellinen yhteistyö? Tuntuu, että oli todella tarkkaa, vaikka kyseessä oli alokasluokka, mutta paha mennä sanomaan, kun ei kisakokemusta ennestään ole. Kontrollin puute 10. kyltillä (Koira eteen, vasemmalta sivulle) ihmetyttää myös. Toisaalta Isla suoritti sen hyvin vinosti, eli siitä olisin antanut itsekin miinusta.. Ainakaan ei tullut haukkumisesta miinusta, vaikka Isla haukkui jokaisen kyltin kohdalla, missä sen niin oletinkin tekevän.. :D

Olihan tämä tulos aika suuri pettymys, mutta hyvä että rata oli videolla (kiitos Jenni!) niin pääsin näkemään, ettei se oikeasti niin huonosti mennyt! Nyt vaan kauhistunein mielin seuraaviin kisoihin, jotka ovat jo ensi viikolla.