Näytetään tekstit, joissa on tunniste ALO. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste ALO. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 11. syyskuuta 2016

ALO Rally-tokokilpailu 11.9.2016

Ja taas kisaamaan! :) Vielä kaksi viikkoa sitten ajattelin, että tässähän on vielä hyvin aikaa treenata omia epävarmuuksia pois, mutta se aika meni ihan hujauksessa eli parina edellisenä päivänä treenaamiseksi meni. Mistä saisi enemmän motivaatiota treenata itsenäisesti...! Onneksi Isla on ihan kisavalmis jo muuten, mutta on ne tietyt asiat, mitä pitäisi jaksaa treenata enemmän. Lähdin kuitenkin luottavaisin mielin liikenteeseen, vaikka Isla on käynyt ihan ylikierroksilla viimepäivinä ja tiesin, että huutamista on siis edessä.
Rataantutustumisessa ehdin jo hetken iloita, kun näin hitaasti kyltin, koska oletin ettei puolestaan juosten kylttiä olisi, mutta siellähän sekin tottakai oli. Ja vielä pujotellen, pahin viholliseni! Pujottelukartiot olivat vieläpä todella lähekkäin eli isoille koirille todella haastavaa. Muuten rata näytti ihan mukavalta, mutta tämä viimeistään vakuutti siitä, että -3 haukkumisesta tulee menemään. :D
     Tällä kertaa oli häkki mukana, joten odottelu meni mukavasti. Ei sillä, että Islalla sen kanssa ikinä ongelmia olisikaan. Paikalla oli myös tuttuja ja Isla oli aivan onnessaan, kun Gabi oli tullut Leevin kanssa katsomaan kisoja. Isla ei ole Leeviä nähnyt niin pitkään aikaa, että jälleennäkemisen riemu oli suuri!
Niin mukavaa työskentelyä! Energiataso kyllä näkyi, mutta ei mennyt kamalaksi ennakoimiseksi ja arvailuksi, mitä Isla on treeneissä nyt paljon tehnyt. Korvat oli mukana, mutta niin oli myös suu. En  nyt edes yrittänyt hyssytellä, koska Isla olisi saattanut mennä siitä turhaan paineisiin. Mielummin nyt tällaista iloista työskentelyä ja treeneissä sitten harjoitellaan ahkerasti (!!) hiljaista työskentelyä.
     Pujottelusta tuli vain -1 kontrollin puutteesta, joka oli helpotus! Yhdestä vinoudesta -1, ja yksi -1 tvä, koska Isla harhaili turhan kauas (korjasi onneksi asennon todella hienosti). Ja tottakai se -3 kokonaisvaikutelmasta haukkumisen takia. Ainoat vähän harmittamaan jääneet miinukset oli 360 vasempaan kyltiltä -1 Kontr ja -1 OV. Isla osaa sen niin hienosti ja se on meille todella varma liike, mutta joku ei nyt mennyt nappiin. En ihan osaa sanoa, mistä toinen miinus tuli, mutta toisen näkee videolta kyllä selkeästi. Muutenkin ehkä tuollaisia "turhia" pieniä virheitä paljon, mitkä treenaamalla saisi helposti pois, mutta hyvä fiilis oli jälkeenpäin! Pisteitä kertyi 92/100 ja RTK1! 

Avoin luokka kutsuu, iik!

keskiviikko 17. elokuuta 2016

ALO Rally-tokokilpailu 16.8.2016

Eilen oli sitten ne kauhulla odotetut toiset kilpailut. Teki vielä edellisenä iltanakin mieli perua, koska pelkäsin toista samanlaista nuuskusuoritusta ja Islan tassu ei vielä ole täysin parantunut lasinsirun jäljiltä. Isä oli kuitenkin tullut mökiltä kotiin käytännössä vain viemään meidät kisoihin, joten en sitten kehdannut mennä perumaan, kun autokyydinkin olin jo hommannut. Kauhulla kohti Porvoota siis!
Kisaradan nähtyä jännitys lähti. Rata näytti juuri meille sopivalta ja tuomarikin oli tuttu epävirallisista kisoista. Tiesin, että Islan osaamisen kanssa ei tulisi mitään ongelmia ja paikkakin oli keinonurmellinen kisahalli, eli Islalle tutuin ympäristö. Oltiin taas kuitenkin viimeisten joukossa, 20 kilpailijasta 17., joten pelkäsin hajujen vievän Islan jälleen mukanaan.. :D Enkä omista vieläkään häkkiä tai tajunnut jättää Islaa autoon, joten se joutui odottelemaan ja tylsistymään muiden kisaamisen ajan.
Turhaan menetin heti luottamuksen koiraan ensimmäisten kisojen perusteella!! Isla teki kaiken niin hienosti ja sujuvasti, että radan jälkeen ensimmäinen ajatus oli, että itse olisin kävellyt jonkun kyltin ohi vahingossa. :D Näin ei onneksi kuitenkaan käynyt. Olen kyllä nyt niin tyytyväinen koiran jaksamiseen ja innokkaaseen tekemiseen. Edes pujottelussa ei haahuiltu kauas, vaan katse oli siellä missä pitääkin.
      Kuvaaja myöhästyi hieman lähdöstä, joten ensimmäistä kylttiä ei näy videolla. Siitä saatiin -1 nuuhkimisesta, koska Isla lähtee käyntiin aina vähän viiveellä. Täyskäännöksen oikeaan taisin itse mennä suorittamaan hieman väärään kohtaan (tai näin ainakin tulkitsin?) ja siitä -1 ohjaajavrihe, 6. kyltillä -1 nuuhkimisesta, 8. kyltillä oli niin hauskaa, että haukuttiin -3 pisteen verran, 10. kyltillä -1 talutinvirheestä (en ole ihan varma, mistä se tuli. Ehkä tuo pieni nykäys?) ja maalissakin piti vielä nuuhkia -1 pisteen verran :D Tämä tekee siis 92/100 pistettä ja tällä tuloksella yllettiin kolmannelle sijalle!

Tästä on hyvä lähteä jatkamaan. Lähinnä nyt vaan tuolle Islan nuuhkimiselle täytyy alkaa tekemään jotain, koska eivät nämä radat tästä lyhene, joten keskittymistä tarvitaan lisää. :) Haukkuminen myös kuriin!

keskiviikko 10. elokuuta 2016

ALO Rally-tokokilpailu 10.8.2016

Tänään vihdoin koitti the päivä, eli pääsin ensimmäistä kertaa virallisesti kisaamaan! Kyseessä oli Lauttasaaren koirakerhon järjestämät kisat ja kilpailu oli vain alokasluokkalaisille. Jännitin ihan hirveästi, vaikka Isla kehittyy koko ajan paremmaksi ja paremmaksi ja oltiin maanantaina kisatreeneistä vedetty täydet pisteet. Olen vain sellaista piruja seinille maalaavaa tyyppiä..! Huono onnihan meitä seurasi ja matkalla kisapaikalle Isla onnistui astumaan lasinsirun päälle ja sai pienen haavan anturaansa... Onneksi se ei lopulta vaikuttanut menoon mitenkään!
Fiilikset radasta oli melko hyvät. Epäilystä herätti juosten suoritettava spiraali, koska ei olla juostessa seuraamista treenattu pahemmin ollenkaan ja käännöksissä Isla ajautuu helposti liian kauas. Toiseksi ongelmaksi heti huomasin paljon haukahduksia aiheuttavat kyltit (koira eteen, saksalainen, liikkeestä maahan). Tavoite oli kuitenkin saada 90 tai enemmän pisteitä. Oltiin viimeisenä suorittamassa (10.) ja vaikka muiden suoritukset menivätkin hujauksessa, pelkäsin Islan olevan jo kyllästynyt odottelemaan.
Seuraaminen ja yleinen keskittyminen oli kaukana treenien tasosta, mutta olin silti siinä uskossa, että meillä olisi mennyt paremmin. Pisteitä saatiin 89/100, joka oli siis alle tavoitteen. Miinusta sateli puutteellisesta yhteistyöstä peräti viideltä eri kyltiltä (5×-1), epätarkasti suoritetusta liikkeestä (-1), kontrollin puutteesta (-1) ja yhdestä talutinvirheestä (-1). 
      Aluksi ajattelin, että noh tekihän se Isla aika löntystellen osittain, mutta videon katsottuani olin ihmeissäni. Ensimmäisellä kyltillä en tuomarin mielestä pysähtynyt Islan viereen, en tiedä mitä tein väärin vasemmassa käännöksessä (sain siitä yhteensä -2) ja miten juoksussa ja spiraalissa on muka puutteellinen yhteistyö? Tuntuu, että oli todella tarkkaa, vaikka kyseessä oli alokasluokka, mutta paha mennä sanomaan, kun ei kisakokemusta ennestään ole. Kontrollin puute 10. kyltillä (Koira eteen, vasemmalta sivulle) ihmetyttää myös. Toisaalta Isla suoritti sen hyvin vinosti, eli siitä olisin antanut itsekin miinusta.. Ainakaan ei tullut haukkumisesta miinusta, vaikka Isla haukkui jokaisen kyltin kohdalla, missä sen niin oletinkin tekevän.. :D

Olihan tämä tulos aika suuri pettymys, mutta hyvä että rata oli videolla (kiitos Jenni!) niin pääsin näkemään, ettei se oikeasti niin huonosti mennyt! Nyt vaan kauhistunein mielin seuraaviin kisoihin, jotka ovat jo ensi viikolla.

lauantai 23. huhtikuuta 2016

Rally-mölli 23.4.

Pienen empimisen jälkeen päädyin ilmoittamaan Islan ensimmäisiin epävirallisiin rally-tokokilpailuihin! Saatiin alokaskurssi päätökseen ja ollaan treenailtu itsenäisesti, joten koin meidän olevan valmiita yrittämään millaista se kisaaminen sitten on. Ilmoitin Islan luokkaan, missä koiraa ei saanut palkata kilpailun aikana, koska halusin nähdä miten se toimii ilman palkkaa.
Rata näytti melko yksinkertaiselta, mutta oikeastaan Islalle ehkä sopisi vähän toiminnallisempi rata paremmin, jotta virta pysyisi yllä. Itse olin toivonut, ettei kylttiä 25 (koira eteen, 1 askel peruuttaen jne) olisi ollut, mutta tottakai se siellä oli ja kengännauhakin siinä aukesi. :D Ainakin otin nyt iisoja askelia! Tavoitteena näissä kisoissa nyt lähinnä vain oli, ettei saataisi yhtään -10 ja että yllettäisiin hyväksyttyyn tulokseen. Halusin myös nähdä, miten paljon jännitän itse kisatilannetta. Jännitys onneksi katosi jo heti kisapaikalle päästyä!
Suorituksen jälkeen oli vähän pettynyt olo. Islan keskittyminen oli jossain aivan muualla, vaikkakin se hieman parani loppua kohden. Olen tottunut Islan innokkaaseen tapaan toimia, joten siksi tuo alun epämääräinen löntystely ihmetytti. Saatiin miinusta toiselta kyltiltä -1 kyltin nuuhkimisesta ja  -1 temposta, kolmannelta kyltiltä -1 kyltin nuuhkimisesta ja kahdeksannelta kyltiltä -1 hihnan kiristymisestä ja -3 uusimisesta. (Isla kiersi kartion väärältä puolelta) Tulokseksi tuli siis 93/100, joka yllätti! Suorittaessa tuntui, ettei mikään luista :D Taidettiin sijoittua viidenneksi ja osallistujia oli 12.

Nyt vaan enemmän treenaamaan eri ympäristöissä niin hyvä tulee! Seuraavaksi ihan virallisiin kisoihin.